Pimeys

Heips! Anteeksi venynyt postausväli! 

Miltä tuntuu olla pikimustassa pimeydessä? Se tuntuu siltä, että se ottaa sinut tummaan harsoonsa, joka on lähes käsinkosketeltavaa.

Suljet silmäsi, sillä miksi pitää niitä auki, kun niillä ei voi nähdä mitään. Paitsi pimeyttä. Pohjatonta helvetinmustaa pimeyttä.

On vain pimeää.

Pimeä verho kietoutuu yhä tiiviimmäksi. Pimeys sulkee sinut sisäänsä. Et haista tai kuule mitään.

Et kuulisi edes maailmanloppua tai tuomionkellojen soittoa vaikka ne soisivat niin kovaa, että koko muu maailmaa raisuisi.

Kaikki on poissa. On vain pohjaton pimeys.

Kukaan ei kuule sinua etkä sinä ketään. Joudut viettämään lopunelämääsi tässä pimeässä huoneessa, jossa on pimeää. Niin pimeää, että tekee mieli käyttää rumempia sanoja (mutta tämän piti olla lapsiystävällinen blogi;)).

Yhtäkkiä huomaat valonsäteen. Ei ole enää sitä helvetinmustaa pimeyttä!

Mutta valo hiipuu pian.

Ja sitten se ilmestyy taas. Mutta hiipuu jo muutaman sekunnin päästä.

Ja taas. Tuntuu, että se kiusaa sinua.

Kun yhtäkkiä. Kirkas valo tunkeutuu pikimustaan huoneeseen ja edessäsi seisoo mummu!

Hetkinen, outo loppu. Tämän oli tarkoitus olla pimeä, siis mielettömän pimeä kertomus, joka loppuu tuliseen verenvuodatukseen, mutta toisin kävi.

Tämä tarina loppuu lämpimiin halauksiin ja kiitoksiin kaikille teille, jotka teette maailmasta kirkkaamman ystävällisyydellänne ja asenteellanne.

Erityiskiitos mummulleni, joka iloisesti aina vastaa kysymyksiini! ♥