Vihkojen uumenista

Hei vain! Tällä kertaa vuorossa on tällainen postaus, johon laitan erilaisia tekstejäni, eri vuosilta. En lupaa, että laatu olisi hyvää, päinvastoin, sillä on pakko sanoa, että parin vuoden, tai vain vuoden aikana, on kirjoitustaitoni kehittynyt mielestäni aika paljon! ♥

Vuodenajat (2020)

Tämä on yksi varhaisimmista runoista, joita sain käsiini.

Keväällä haistan luonnon elon,

kesällä talvella melon.

Syksyllä marjoja maasta poimin,

talvella kylmä tulee voimin.

Ruusut (2021)

Unelmat ovat kuin ruusut,

toiset kestävät,

toiset heikkoina heti kuivuvat.

Sammakon lumilinna (2018)

Tein pienenpänä paljon Sammakko -tarinoita.

Sammakko heräsi. Sen jälkeen hän meni keittiöön ja söi aamupalan. Hän puki takin, housut ja pipon.

Sitten hän lähti ulos. Ja rakensi suuren lumilinnan. Siinä oli jäästä tehdyt ikkunat. Ja se oli leveä ja korkea. Sisällä oli kaunis kalusto.

Sammakko huomasi, että hänellä oli nälkä. Hän meni hakemaan ruokaa. Hän haki kaakaota, leipää ja kakun.

Aurinko alkoi laskea sammakon oli aika mennä nukkumaan hän käveli yläkertaan. Ja kääriytyi mukavasti peiton alle ja nukahti. Olipa kiva päivä hän ajatteli.


Toivottavasti pidit! Osassa oli kirjoitusvirheitä, mutta koska ne olivat siinä alunperin, niin en korjaa niitä. ♥

7 kommenttia

  1. Kivoja! 😊

    Vaikka laatu ei ollut paras, niin pidin näistä silti. 😃Kaikki olivat hienoja, mutta ehkä nämä olisi voinut järjestää kronologisesti ja näitä olisi voinut olla enemmänkin, mutta tämäkin oli hyvä. 😉👍🏻

    Vastaa

    1. Kiitos palautteesta! Huomioithan, että ne olivat aika vanhoja, siis osa! Olet kuitenkin oikeassa!

      Vastaa

  2. Ihania 😍🥰 Ei siis tietenkään sillä tavalla, että tämä olisi jotenkin ihan ”vau mun elämä muuttui” -lukukokemus, vaan on vain ihana lukea näitä vanhoja tekstejä. Sullekin tuli varmasti kunnon nostalagiahetki, kun kirjoitit näitä tänne ❤️ Ja oothan sä todellakin kehittynyt aika paljon <3
    Jos nyt jotain kritiikkiä, niin olisi tosiaan voinut olla vanhimmat ensin ja sitten uusimmat – kuten Vikkeri sanoikin 🫶🏻✨

    Vastaa

  3. Ihana postaus! Mä tykkään lukea kaikkien tarina bloggaajien vanhoja tarinoita ja tällaisia postauksia. Sammakko-tarina oli tosi sympaattinen! 🤩

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *