Sivu 555

Vähän kauhutarinatyyppinen tarina. Toivottavasti nautit! ♥

En muuten jatka Jatkotarina: Menneisyyden salat tai Aivan tavallinen kesä (osa 1), ellen saa jotain ideoita. ): Mutta tässä linkit:


Olin lukemassa kirjaa. Se oli kauhutarina, jota en siis koskaan ollut saanut lukea. Isoäiti oli kieltänyt – isä ja äiti – jopa setä, joka ei ollut koskaan ennen edes puhunut minulle.

Kuitenkin kirja ikäänkuin veti minua puoleensa. Kivuilla oli peluttavia karmivia kuvia kalpeista olioista joiden mustat verisuolet näkyivät iholla. Silmissäkin oli mustia verisuonia. Se oli kuvottavaa. Eräänä päivänä äiti löysi minut lukemasta kirjaa hän hätääntyi, suuttui ja hätääntyi taas. Hän vilkaisi sivua jolle olin ehtinyt. Sivu 545. Hän huokaisi, lukitsi kirjan arkkuun ja pani sen kellariin.

Hän kutsui luokseen isän, isoäidin ja jopa sedä ja he supisivat hyvän aikaa siinä keskenään. Lopuksi kaikki he huokaisivat. Äiti keitti kahvia ja isä haki pakastimesta pullapitkon, laittoi sen uuniin ja sitten palasi muiden luokse. He supisivat vielä vähän aikaa keskenään ja viimein kääntyivät katsomaan minuun päin.

-Sinä et saa enää miettiä tuota viheliäistä kirjaa, lukea sitä, katsella sinne päin, etkä mennä kellariin, isä sanoi vakavasti. Muut tapittivat minua silmät kovana.

-Muuten sinä k… äiti aloitti, mutta keskeytti ja setä jatkoi- et ole enää meidän poikamme. Olet -hän rykäisi kovaäänisesti ja jatkoi- olet Agathan.

Henkäisin. Kylmä tunne valtasi minut ja sormeni vaalenivat. Tuijotin vanhempiani. Agatha -hänhän oli kirjoittanut kirjan, jota olin lukemassa.

-Nyt nukkumaan, isä sanoi ja vilkaisi äitiä huolestuneen näköisenä.


Seuraavana päivänä en enää uskonut vanhempiini en tiedä, mikä minuun meni ryntäsin raivohulluna kellariin -revin lukon irti arkusta- ja rupesin ahmimaan kirjaa. Kirja tuntui yhä todellisemmalta. Tunsin olevani muualla kuin kotona. Kaukana kotoa.

Kuulin askeleita. Setä tuli minun luokseni, katsoi minua oudosti ja vilkaisi sivua jolle olin ehtinyt. Hän pudisteli päätään. Sitten hän juoksi kiireesti ulos huoneesta ja haki muut. Äiti oli kauhuissaan, isä ja setä pudistelivat päitään ja mummo nyyhkytti hiljaa.

-Aikasi saattaa olla lopussa. Olet ehtinyt jo liian pitkälle. Sivu 555 lukitsi kohtalosi.

Iltapalaksi oli pannukakkuja. Minun lemppareita. Isä yritti heittää jotain läppää ja äiti kyseli, miten kavereiden kanssa oli mennyt. Mummo huokaili ja kutoi sukkaa ja setä tuhahteli.


Illalla en pystynyt nukahtamaan. Sytytin valot ja vilkaisin peiliin -kasvoissani oli mustia verisuonia -kuin kirjan hahmoilla! Kiljaisin ja isä ryntäsi huoneeseeni. Hän vilkaisi minua neuvottomana ja meni hakemaan muut.

Samassa kuulin kuiskauksen takaani. Takanani seisoi liilaan satiinimekkoon pukeutunut laiha olio, joka muistutti ihan kirjan hahmoa.

-Sano, kuka olen, olio säpisi.

-Oletko Agatha? kysyin ja kylmä henkäys tuntui kulkevat lävitseni. Vilkaisin käsiäni ja huusin kauhuissani -käsissäkin oli mustia verisuonia -olin kamalan näköinen!

-Nyt olet minun poikani olento säpisi ja teki oudon käsiliikkeen  ja minä jollain tapaa siirryin -tai teleporttasin- hänen viereensä. Nainen -tai olio – haisi vahvalta hajuvedeltä.

Samassa portaikosta kuului askeleita.

-Nyt hänelle käy samoin kuin hänen veljelleen, äiti ulisi portaikosta.

-Nopeasti nyt, hoputti isä.

Samassa kaikki seisoivat huoneeni oviaukossa. Kaikki henkäisivät kauhuissaan.

-Sisko kiltti, anna poikani takaisin, äiti aneli. (Sisko, oliko Agatha äidin sisko, mietin.)

-En ikinä. Sinä muistat varmasti sopimuksen, sähisi Agatha takaisin ja jatkoi; -Hän on nyt minun poikani.

Nainen teki taas käsimerkin ja minä tunsin vajoavani tyhjyyteen. Naisen hajuveden tuoksu tuntui vain voimistuvat.

Tunsin itseni voimattomaksi ja antauduin unelle.


 

23 kommenttia

  1. No siis onhan tämä nyt ihana 🖤 Voiko noin edes sanoa kauhutarinasta? 😅 Mun mielestä kuitenkin tässä oli ihan kunnolla tunnetta. Ehkä vähän enemmän sellaista kuvailua olisi kiva, että tulisi vielä vähän ns. pelottavampi fiilis. Se kuitenkin vaatii paljon harjoittelua 🖤 Kukaan ei ole täydellinen, mutta mä olen Cherry varma, että sustakin tulee vielä joku suurikin kirjoittaja. Sen verran kirjoittamisen paloa susta huokuu <3

    Vastaa

  2. Ihana! Karmiva tunnelma välittyi hyvin! <33

    Vastaa

  3. Mitä?! Eilen on julkaistu uusi postaus, jota mä en ole lukenut, ja johon en tietenkään ole kommentoinut! 😮

    Mahtava tarina!👍🏻 Kuulostaa karmivalta, ja kirjoitettu siten, että kauhu limittyy todellisuuden kanssa.😃 Kuvailua olisi ehkä voinut olla pikkuisen enemmän. Mutta ylipäätänsä, todella hyvä.💚 (Miksi suomen kielessä ei ole tarpeeksi hyviä ylistyssanoja, joita voisi käyttää?)

    Vastaa

  4. Joo, kuvailua olisi voinut lisätä, mutta mä tykkäsin tosi kovasti. <33
    Oi mä mietinkin, että miten tän nimi kuulostaa tutulta <3

    Vastaa

  5. Öö, no tän ja kaikkien muidenkin postausten kuvien yläpuolella?

    Vastaa

  6. Toi ihan ylin kuva, oisko se nimellä otsakekuva? Sori, nyt mäkin tungen tähän keskusteluun.😅

    Vastaa

    1. Joo, on se…. Aa. Se sun kysymys 😅 se on pixabaysta…… Anteeksi etten ymmärtänyt…… 🥰

      Vastaa

  7. Onko tää blogi aktiivinen? Siis kai… Päivämäärien mukaan ainakin…

    Oon ettinyt siis aktiivista blogia ja löysin tän🩷.

    Vastaa

  8. Hei! Tosi ihanan ällö tarina, olisi kiva kuulla mihin päähenkilö joutui. Ja alussa muuten lukee ”joiden mustat verisuolet” eli se jäi häiritsemään. Muuten sairaan hyvä tarina! 💜

    Vastaa

  9. Aivan tosi siisti ja hyvä tarina. Jatka samaan malliin! 💙 😉 Sä oot ihan hirveen hyvä kirjoittaan tarinoita kun ne tuntuu niin todellisen kivoilta. Tää oli sellane jännittävä. Rakastan jännittäviä tarinoita!!!Vielä kerran sanon että todella hyvä tarina! ❤

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *