Rakettien räiskettä

Rakettien räiskettä

Pimeä oli jo laskeutunut ja istuin Hillan kanssa kalliolla, odotettiin raketteja. Meidän takaa, kaukaa alkoi kuulua ja vähän rakettien ääniä, mutta en jaksanut kääntyä. Tää vuosi oli ollut ihan paska. Olin joutunut vaihtamaan koulua kiusaamisen takia, iskä ja mutsi oli eronnut ja mummi kuollut, mun paras kaveri oli vetänyt välit ja talo oli palanut. Kaikkea Jatka lukemista Rakettien räiskettä

Yön taika

Yön taika

Moikka! Ja hyvää uutta vuotta! Tänään päätin kirjoittaa runon tai laulun, alla olevan tekstin voi laulaa, tai lukea, kuin runon. Tämän  tekstin piti kertoa yksinäisestä tähdestä, mutta siitä jotain muuta.   Istun yksin maassa, Katselen  taivasta, Pienet, tuikkivat tähtöset, Kuu pyöreä, kaunis, Istun, vai’k on kylmä, Varpaan kärjissä, Tahdon olla yksin, Ihaillen taivasta, Kaukana riidoista, Jatka lukemista Yön taika

Iltareissu

Iltareissu

Hei, mukavaa, kun löysit tänne. Minut löytää myös testimadosta.  Nyt toivotan sinulle hyvää päivän jatkoa ja toivon, että lukisit tarinani. Tekstiä voi kommentoida sivun alalaidassa. 😃 On pimeää. Kävelen isoisän kartanon narisevissa portaissa. Silloin tällöin kuuluu outoja ääniä. Selkäpiittäni karmii. Kun olen vihdoin päässyt nuo karmivat portaat loppuun, katson eteisen peiliin ja näen liikettä. Liike Jatka lukemista Iltareissu