Pimeä oli jo laskeutunut ja istuin Hillan kanssa kalliolla, odotettiin raketteja. Meidän takaa, kaukaa alkoi kuulua ja vähän rakettien ääniä, mutta en jaksanut kääntyä.
Tää vuosi oli ollut ihan paska. Olin joutunut vaihtamaan koulua kiusaamisen takia, iskä ja mutsi oli eronnut ja mummi kuollut, mun paras kaveri oli vetänyt välit ja talo oli palanut. Kaikkea oli tapahtunut. Olin kai vähän liian negatiivinen, koska muistin kuitenkin paljon kivoja juttuja joka kuukaudelta, mutta kuitenkin….
Toivoin koko sydämeni pohjasta, että ens vuosi olis hyvä ja rauhallinen, kaikki menis hyvin ja voisin olla tyytyväinen elämääni.
Äkillinen räjähdys sai mut havahtumaan ajatuksistani. Naapureilta oli ruvettu ampumaan raketteja. Ensin ne aloitti vihreällä, sitten taivaalle räjähti punainen ja keltainen. Kuului kova ääni ja korvia palellutti, käsiä palellutti ja päätä huimasi. Lisäksi Hilla kirkui vieressä. Katselin hänen iloisia kasvojaan ja muistin ajan jolloin elettiin hetkessä, ei muisteltu tai suunniteltu, kaikki oli hyvin.
Kyyneleet alkoivat valumaan kylmiä poskiani pitkin, ne yhtyivät suureksi joeksi, jolle ei meinannut tulla loppua. Katselin kyynelten sokaisemilla silmilläni, kun kylmä yötaivas täyttyi väreistä.
Ehkä ensi vuodesta voisi tulla parempi. Ehkä ei enää tarvitsisi itkeä. Ehkä enää ei tarvitsisi huutaa. Ehkä viimein voisi olla rauhassa. Suljin silmäni ja kuuntelin rakettien pauhua. En haistanut muuta kuin kylmän yöilman ja tunsin kylmän hiipivän varpaisiini.
Avasin silmäni ja suljin ne uudestaan. Väsytti. Hilla pyysi lähtemään kotiin ja mä nyökkäsin. Ennen kun suljin ulko-oven katsoin vielä taivaalle ja toivoin:
Tee tästä vuodesta elämäni paras.
Hyvää uutta vuotta ja nauttikaa elmästänne, elämä on lyhyt <3