Aivan tavallinen kesä (osa 2)

(Jatkoa viime osasta, kannattaa lukea se!)

Äiti ja isä nousevat ylös taivaalle. Vilkutamme heille. On haikea ja huolestunut olo.”Entä, jos äiti ja isä eivät palaa, pitävätköhän tarut vanhasta sedästä paikkansa?” Me kävelemme kotiin, jonka ovella vanha mies odottaa. Kävelemme sisään, minä, setä ja pikkuveljeni. Tarjoan sedälle teetä. Hän sanoo:

”en tarvitse. Milloin pienen pitää mennä nukkumaan?”

Vastaan:

”Yhdeksältä.”

Setä istuu tuoliin ja katselee huonetta arvioiden. Hän ei näytä pelottavalta. Vain aivan tavalliselta papalta. Kun katson hänen harmaita, vuosien varrella uupuneita silmiään, huomaan, että hän katsoo pikkuveljeäni jotenkin vaikeasti, kuin muistellen menneisyyden aikoja. Hän sanoo raskaalla, yllättävän lempeällä äänellä:

– Minulla oli ennen pieni poika. Hän muistutti veljesi, mutta…

Mies ei jatka enää. Hän on hetken hiljaa,:-”Hän oli minulle niin rakas, mutta, mutta…hän…hän.. hän kuoli, hän kuoli, kun käärme puri häntä. Hän taisteli hengestään koneissa ja vimpaimissa, mutta, mutta se ei riittänyt”

Minä katson hänen silmiään, jotka ovat kastuneet, hänen huuliaan, jotka ovat kuivat, sekä hänen harmaita, ryppyisiä poskiaan, jossa toisessa on pieni, lähes huomaamaton kyynel. Puristan häntä hänen ryppyisestä, vanhasta ja kylmästä kädestään.  Minä huomaan:”kello on puoli yhdeksän, on aika mennä nukkumaan.”

Iltapalapöydässä setä on hiljaa, ja minä autan äänekästä pikkuveljeäni syömään. Kun on aika mennä nukkumaan, kysyn mieheltä…..

Haluatko saada tietää, miten tarinassa käy? Kirjoitan jatko-osan pian.