Hiutaleet

Hyvää joulukuuta! ❄️En oikeastaan jaksaisi höpöttää, mutta oikeastaan minulla on nyt ihan oikeaa asiaa. Kirjoitin tämän postauksen 27.11. Miksi? ❓

Oikein, kiitos ajastaminen😍. Jos koet stressiä julkaisusta tee pari postausta varastoon tai ajasta ne. Se onnistuu Julkaise nyt kohdan muokkaa -kohdasta. Aikaa ja päivämäärää säätämällä voit valita juuri sopivan julkaisukohdan ja sitten painat vain ajasta -napista. Silloin blogi julkaisee postauksen sinä aikana, kun sinä päätät.

Näin olen kyennyt vähentämään stressiäni julkaisusta. Toivon, että sinäkin aloitat sellaisen!🎀

Katselen parhaan ystäväni kanssa sitä, kun lumihiutaleet tippuvat sankkana pyrynä taivaalta. Saan idean. Miksi emme voisi mennä ulos? Syksyn, tai nykyään talven ensimmäinen sankka lumipyry ja olisi mahtava mennä ulos!

Ystäväni Mari rupeaa tietysti vastustelemaan. Mitä järkeä on mennä ulos ja sotkea hiuksensa, vilustuttaa itsensä ja kastella vaatteensa. Minä tietysti olen eri mieltä. On mukavampaa katsella lunta ulkona, kuin sisältä sumean ikkunaruudun takaa.

Vihdoinkin, pitkän suostuttelun jälkeen Mari suostuu lähtemään ulos, tosin vain pikaisesti.

Kiskon nopeasti vaatteet päälle ja avaan oven. Tuuli puhaltaa sisälle ja sokaisee minut. Mari odottaa kauempana ja nauraa.

Astumme ulos pakkaseen. Taivas on täynnä valkoista, lunta ja maa samoin. Kuulen Marin kertovan, että hän aikoo mennä takaisin sisälle. Mutisen jotain vastaukseksi ja tuijotan lumipyryyn. Sankka verho ympäröi minua.

Yhtäkkiä näen jotain. Pilkahduksen. Valkoisen valon, joka hohtaa kaukana kutsuvasti. Seuraan sitä, sillä en tiedä, minne olen oikein ihaillessani lunta kävellyt.

Kävelen lähemmäs valoa ja lumi sokaisee silmäni. Laitan kättä silmien eteen ja painan hupun syvemmälle päähän.

Kun olen aivan parinkymmenen askeleen päässä valosta se paljastuu ikkunaksi. Valo hohtaa talon sisällä lämpöisesti ja joku hahmo tulee ikkunaan.

Ehdin jo pelästyä, mutta huomaan hahmossa jotain tuttua. Terävän nenän ja tummat kulmakarvat. Hahmo vilkuttaa minulle. Se on Mari.

Osoitan ovea kohti ja toivon, että hän ymmärtää minun haluavan sisälle.

Kun Mari avaa oven on lumipyry jo laantunut.

”Odotin sinua kauan.” Mari kertoo.

Pahoittelen, että minulla kesti. Aikaa oli kulunut yllättävän kauan.

Olin viluissani. Äiti keitti meille kaakaota ja istuiduimme sohvalle kuumat kupit kädessä.

Toivotin talven tervetulleeksi. Toivottavasti se tällä kertaa viipyisi pidempään.

❄️⭐✨⭐❄️