Viimeisiä hetkiä

Moikka! Tämän postauksen kirjoitin jo valmiiksi 7.11, jotta myöhemmin ei tarvitsisi hikoilla tämän kanssa. Kun kirjoitaa asioita etukäteen, voi olla huolettomammin. Oikeastaan tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun kokeilen tätä, mutta poikkeushan vahvisti säännön?


Jos sinulla olisi vain yksi päivää aikaa elää, mitä tekisit?

Toinen saattaisi tehdä jotain villiä, ehkä hieman hullua, koska eihän sitä viimeisenä päivänään mistään halua välittää.

Joku aivan eri ihminen saattaisi maksaa laskuja tai soittaa puheluita ja hyvästellä rakkaimpansa. Tai sitten voisi omistaa pienen, lyhyen elämänsä viimeiset hetket hyvän tekemiseen, lahjoittaa köyhille rahaa tai tavaroita.

Tai voisi käyttää viimeisen päivänsä haaveiluun, unelmien toteuttamiseen tai miettimiseen. Tai sitten voisi elää täysin tavallisen päivän viimeisen kerran.

Harvoin ihmiset kuitenkaan tekevät tällaista. He luultavasti joko elävät elämänsä viimeisen päivän tavallisesti tai kärsivät kivusta tai ovat kärsineet ja sinnitelleen jo kauan.

Koskaan ei voi tietää, milloin se aika saapuu, sillä elämä osaa yllättää. Mitä vain voi tapahtua milloin vain.

Aina kannattaa olla valmis.


 

10 kommenttia

  1. Vau! 👍😀🤍🖤
    Pidin tästä, rupesin juuri miettimään, mitä itse tekisin. Luultavasti kutsuisin kaikki ystäväni kotiini ja tekisimme kaikkea todella hauskaa. Ongelma vain olisi se, että todennäköisesti tämä suunnitelma epäonnistuu pahoin. 😂🙁
    P.S. Eka? Keksi?

    Vastaa

    1. Moi!
      Ihanaa, että pidit tekstistä! En jakele keksejä, vain jotain terveellisempää, kuten kirsikoita, mutta tässä 🍒! Jos olet allerginen voin keksiä muuta, mutta kirsikat kun sopivat hyvin blogin nimeenkin(;

      Vastaa

  2. Okei, on ne kirsikatkin ihan hyviä, vaikka syön niitä aika harvoin.

    P.S. Oletko käynyt vilkaisemassa blogiani?

    Vastaa

    1. Olen. Vaikuttaa mukavalta. 👍Kommentoin, kun ehdin. Onko se muuten blogger -blogi? Jos on en voi kommentoida 😧

      Vastaa

  3. ÄÄÄÄÄ, kuinka ihana! Ihan uskomaton, ajattelemaan saava, pohdiskeleva, haikea, mahtava teksti! Yksi parhaista postauksistasi! 💜

    Vastaa

  4. Ei, mun blogi on blogaajassa, sikäli hyvä, koska mäkään en pysty kommentoida bloggeriin.

    Vastaa

  5. Mahtava! Eka lause oli jo aika vangitseva, vaikka sen onkin tietty kuullut varmaan monessakin paikassa. Kivan pohdiskeleva ja selkeä 🙃

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *