Teidän olettamukset minusta

Hyvää lomaa ja kesäkuuta! Postaus tuli hieman myöhässä, mutta toivottavasti se ei haittaa. Lauantaina ei oikein ehtinyt/voinut kirjoittaa ja eilen me oltiin pitkällä automatkalla! Se oli mukavaa. Nukkumaanmeno oli aika myöhään, mutta heräsin 10.40 aamulla!☀️

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️

Rakastat kesää yli kaiken, varsinkin sellaisia todella kuumia?

-Ei pidä paikkaansa. Perhe ja kaverit ovat etusijalla. Lisäksi erityiskuumat kesät kielivät ilmastonmuutoksesta, joka on ikävä asia.

💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙

Sinä tykkäät surullisista tekstinpätkistä eniten?

-En osaa sanoa. En ihan. Pidän Suklaamuruset- sarjasta.

👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍

Sinun lempivärisi ovat kaikki pastellinvärit?

-Pastellin vaaleansininen(tai keltainen!)(vaaleanpinkiikin on kiva) on se oikea lempiväri.

🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷

Olet todella suuri kouluintoilia, ja olet aina se joka muistuttaa opettajaa antamaan läksyt, kun se meinaa unohtaa ne?

-Ei pidä paikkaansa. Kaikki saattaisivat olettaa, että olen sellainen. Huomautan kyllä kavereille kaikesta ns. turhasta, mm. Käsienpesu, ei saa istua pulpetilla, koulutehtäviin- pitää vastata kokonaisella virkkeellä…..

✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️

Istut nyt sohvalla/sängyllä/koulupöydän ääressä?

-Täydellisesti arvattu! Istun nyt sängylläni.

🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪🍪

Rakastat kirsikoita?

-Ne ovat hyviä, mutta pidän enemmän mansikoista.

🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭🍭

Sinun on vaikea saada yöllä unta, sinua aina häiritsee esim kellon tikitys?

-Vaikea saada unta on kyllä, mutta kellon tilitys ei onneksi häiritse.

🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹

Pidät valkosuklaasta?

-Kyllä! Pidän kuitenkin enemmän maitosuklaasta.

🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰🍰

Rakastat kauhuleffoja, mutta niiden tapahtumat jäävät kummittelemaan mieleesi?

-Ei ole totta. Pidän Inside Out (suomeksi Mielen sopukoissa)- nimisestä elokuvasta.

🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍

Sinä rakastat kilpikonnia?

-Kilpikonnat ovat kivoja, mutta pidän enemmän poneista.

🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢🐢

Et pidä pähkinöistä?

-Ei ole totta. Pidän monista pähkinöitä (PAITSI PISTAASIPÄHKINÖISTÄ!)

🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾🌾

Tykkäät laulaa?

-Totta!

🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓🤓

Olet vähän liiankin kärsimätön välillä?

-Totta!

🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺🥺

Sinä et tykkää mekoista?

-Ne ovat ihan kivoja.

😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎

Rakastat blogin kommentteja, mutta et meinaa kestää, jos saat liikaa negatiivista palautetta?

-Osittain totta.

🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐🧐

Unelma-ammattisi on lääkäri

-Unelma-ammattini on kirjailija-opettaja.

😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱

Et pidä mustasta tai valkoisesta, vaan enemmän kaikesta värikkäästä

-Lempivärini on keltainen. Pidän kyllä mustasta, mutta se ei vain oikein sovi minulle. Valkoinen on taas ihana väri.

😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍

 

 Ja seuraavaksi on vuorossa ei-olettamuksia. Kiitos niiden lähettäjille, sillä nyt saatiin mukavaa vaihtelua.

Mikä on paras postaus Biancan blogista?

-En kommentoi. Mahdoton kysymys.

Entäs mikä on paras postaus omasta blogistasi?

-Ehkä Metsän ystävä?

Mikä on paras postaus koko blogien maailmasta?

-Ei voi olla totta! Miten kukaan rohkeaa kysyä tuollaista? No, okei, mietitäänpä…. Kai Yöpukuenkeli?

Suosittele minulle jotain kirjaa?

Helmi, Salaperäinen tyttö voisi olla sinulle sopiva. Ja kirjailija on Elisabeth Jalo.❣️

Mp sitruunat?

-5-/5: Hyviä; ei kuitenkaan mun lempiruoka. 🍋

😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛

Kiitos, kun luit! Ihanaa kesää sinulle, joka luet minun blogiani!🌼

 

10 kommenttia

  1. Kivoja vastauksia! Noi emojit meni vähän hassusti, koska aina kaksi meni seuraavalle riville. Jotkut vastaukset olisivat ehkä voineet olla vähän pidempiä.
    Tämä kommentti kuulosti liian negatiiviselta, pidin postauksesta 💛

    Vastaa

    1. Kiitos!

      Emojeista: minulla on suurempi näyttö, kuin sinulla, joten unohdin huomioida sen.

      Vastausten pituuksista: kuulostaa syyttävältä(ei ole tarkoitus) niin miksi Tarinaplaneetassa ei kukaan valita lyhyydestä- koitin tehdä joihinkin pidempiä. On pakko myöntää, että osa oli hieman lyhyitä, mutta anyway; kiitos kommentista ✨💗

      Vastaa

  2. Kiva postaus! Ehkä jotkut vastaukset kuulostivat vähän epäloogisilta, mutta ei se paljoa haitannut. Ööh, ja Inside Out EI ole kauhuleffa? Siitä vastauksien pituudesta – sillä tarkoitetaan enemmän, että esim. siinä ’tykkäät kilpikonnista’ -kohdassa olisi voinut kertoa ennemmin siitä, mistä pidät niistä, tai tarkemman mielipiteen, kuin ’mutta enemmän poneista’, sillä se kuulostaa aika oudolta.
    Okei, pitkä selitys… Hyvä postaus oli! 😀

    Vastaa

  3. Kiitos!

    Epäloogisuudesta en osaa sanoa- voisitko antaa siitä esimerkin?

    Ja KUKA on väittänyt, että Inside Out olisi kauhuleffa, vastauksessahan luki; EI ole totta. Pidän Inside Out – nimisestä elokuvasta.

    Hmmm….. Ja en oikein ymmärtänyt, miten Kilpikonnat ovat kivoja, mutta pidän enemmän poneista- vastaus kuulostaa oudolta.

    Kiitos kuitenkin palautteesta!💙💛

    Vastaa

    1. Mä luulen, että Olivia tarkoitti, että on vähän outoa, jos tuollainen random leffa mainitaan kauhuelokuvakohdassa 🙂

      Vastaa

  4. Eikä! Olisin itsekin lähettänyt kommentin tähän aiemmin, mutta ei ole ollut aikaa. Mutta kiinnostava postaus. 🤍

    Vastaa

  5. Hyvä postaus! Joo, sanon sen mitä muutkin sanoivat, eli vastauksia olisi voinut miettiä vähän tarkemmin, mutta eihän postauksen pääasiana ollutkaan se vaan tutustua suhun enemmän. Mutta vielä kerran: Hyvä postaus, tykkäsin!<3

    Vastaa

    1. Anteeksi, jos kuulostan epäkohteliasta, mutta kuinka kauan teistä olisi hyvä aika miettiä😕?

      Kiitos kuitenkin palautteesta

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *